Rakennuttaja / perustajaurakoitsija
VS Talonrakennus
Urakoitsija:
Hirvensalon Talonrakennus Oy
Myynti ja markkinointi:
Hirvensalon Talonrakennus Oy

Hirvensalon Talonrakennus on nimensä mukaisesti tuttu toimija Hirvensalon suunnalla, mutta viimevuosina olemme laajentaneet toimintaamme myös Turun rajojen ulkopuolelle, muun muassa Raisioon ja Kaarinaan. Laajentumisen sekä uusien alueiden myötä Hirvensalon Talonrakennus on perustanut yhdessä pitkän linjan kiinteistöalan toimijan, Mika Nurmen kanssa tytäryhtiön VS Talonrakennuksen, joka toimii Meteoritien asuntokauppalain 1 luvun 4 §:n mukaisena perustajaurakoitsijana. VS Talonrakennus on osa Hirvensalon Talonrakennus konsernia. Hirvensalon Talonrakennus Oy kuitenkin huolehtii Meteoriitin markkinoinnista ja myynnistä sekä toimii kohteen urakoitsijana.
Seuraamme jatkuvasti asuntomarkkinoita ja kuuntelemme ostajien toiveita sekä asuntojen sijainnin, pohjaratkaisujen että varustelujen suhteen. Meteoriitin asuntoihin olemmekin lisänneet ensikertaa vakiovaruisteisiin myös viilennyksen ja kivitasot. Paljon toiveita on tullut myös lapsiperheille soveltuvista kodeista Naantalin seudulla, joten nyt pääsemme vastaamaan tähän kysyntään As Oy Meteoriitillä.
Nimensä As Oy Meteoriitti on saanut sijaintinsa mukaan, sillä sen kotiosoite on Meteoritie 8. Yhtiö nousee Naantalin Luonnonmaalle, jossa järjestettiin hiljattain asuntomessutkin. Naantali valmistautui messuihin tekemällä kehitystoimia, jotka paransivat merkittävästi alueen infrastruktuuria, asumisympäristöä ja palveluita. Nämä toimenpiteet tekivät Luonnonmaasta houkuttelevan ja modernin asuinalueen, jossa korostuvat kestävä kehitys, yhteisöllisyys ja luonnonläheisyys.
Naantalin kuvankaunis saaristomaisema hurmaa eritoten kesäisin, jolloin koko kaupunki herää eloon ja vaikka Naantali tunnetaan erityisesti kesäkaupunkina, se tarjoaa myös paljon ajanviettomahdollisuuksia talviaikaankin. Mikä voisikaan siis olla parempi sijainti uudelle kodillesi?
HIRVENSALON TALONRAKENNUS & VS TALONRAKENNUS
Hirvensalon Talonrakennus perustettiin vuonna 2011, jolloin yhtiön perustajat ja ystävykset Arttu Virtanen ja Riku Heikkala miettivät, että on korkea aika tuoda uudisrakentamiseen jotain uutta. Voisiko pohjaratkaisuihin ja uudisrakentamisen arkkitehtuuriin tuoda kenties uusia vivahteita? Voisiko yhtiömuotoiseen asumiseen tuoda modernia pientalo arkkitehtuuria totutun bulkkituotannon tilalle, kohtuullisin kustannuksin? Voisiko uuden kodin materiaalit olla jotain muuta kuin laminaattia ja ”kymppikymppi”-laattaa? Selkeä vastaus kaikkiin kysymyksiin oli, että VOISI ja kaiken voisi vielä viimeistellä harkituin yksityiskohdin.
Tavoitteeksi otettiin, että pelkkien rakennettavien neliöiden sijaan, rakennettaisiin koteja – taloja, joiden rakentaminen on paljon muutakin kuin seinien, lattian ja katon rakentamista. Parhaassa tapauksessa asukkaiden arjen helpottamista ja turvapaikan luomista.
Onnistunut lopputulos vaatii lukuisia suunnittelu- ja tarkastelukierroksia ennen rakentamisen aloittamista. Tavoitteenamme on luoda visuaalisesti kauniita ja näyttäviä koteja, joissa käytännön ratkaisut ja jokapäiväinen arki on huomioitu jo suunnittelun alkuvaiheilta asti. Samat lähtökohdat suunnitteluun ja tekemiseen ovat kulkeneet mukanamme jo kymmenen vuotta. Olemme ehtineet rakentaa kodin yli neljällesadalle perheelle ja nälkä kasvaa edelleen syödessä. Meillä on palava halu rakentaa entistä parempia koteja ja pysyä askeleen edellä kilpailijoitamme. Rakennamme aina kuin rakentaisimme itsellemme.
Hirvensalon Talonrakennus on nimensä mukaisesti tuttu toimija Hirvensalon suunnalla, mutta viime vuosina olemme laajentaneet toimintaamme myös Hirvensalon ja Papinsaaren ulkopuolelle. Kaarinaan olemme rakentaneet jo useammankin yhtiön, Raisioon kaksi ja viimeisimpänä Turun keskustan läheisyyteen, Vasaramäkeen on rakenteilla kaksi yhtiötä.
Seuraamme jatkuvasti kysyntää ja kuuntelemme asiakkaittemme palautteita. Naantali on kiinnostanut monia, eritoten lapsiperheitä ja nyt vastaamme tähän kysyntään As Oy Meteoriitillä. Laajentumisen sekä uusien alueiden myötä Hirvensalon Talonrakennus on saanut lisää hartioita ja perustanut yhdessä pitkän linjan kiinteistöalan toimijan, Mika Nurmen kanssa tytäryhtiön VS Talonrakennuksen, joka toimii Meteoriitin asuntokauppalain 1 luvun 4 §:n mukaisena perustajaurakoitsijana. Hirvensalon Talonrakennus Oy kuitenkin huolehtii kohteen markkinoinnista ja myynnistä sekä toimii kohteen urakoitsijana.
Talonrakennuksen jokaisessa rakennuskohteessa on aina sama lähtökohta ja ajatus; tehdä asiat uudella ja raikkaalla otteella. Pohjaratkaisussa pyrimme siihen, että toimivat ja käytännölliset ratkaisut voittavat asunnossa käytetyt neliöt. Kaavoitus luo tietysti omat reunaehtonsa rakentamiselle ja ohjaa esimerkiksi tietyntyyppiseen pohjaratkaisuun alueelle annettujen dimensioiden puitteissa. Näkökulmia ja ajatuksia on haettu useilta maineikkailta arkkitehdeiltä. Lisäksi asukkailta saadut käyttökokemukset, toiveet ja ideat ovat olleet arvokasta tietoa jatkuvan kehittymisen polulla.
Talonrakennuksen jokainen kohde suunnitellaan ja rakennetaan kuin itselle; jokaiseen asuntoon voisimme muuttaa itse. Panostamme paljon myös pihoihin ja Meteoriitissakin pihat suunnitellaan ja tehdään valmiiksi puutarhuri Minna Toivasen pihasuunnitelman mukaan.
Voimme suorin selin todeta Meteoriitin erottuvan massasta kirkkaasti edukseen ja jatkavan näin osaltaan Talonrakennuksen tinkimätöntä linjaa tehdä valtavirrasta poikkeavia koteja. Toivomme, että asunnoista löytyy juuri sinulle mieluisa koti!
Terveisin,
Talonrakennuksen tiimi