Asunnot
Meteoriitissa on kahden kokoisia asuntoja, mutta asuntotyyppejä löytyy kolme, paritalon puoliskojen ollessa ominaisuuksiltaan toisistaan hieman eroavat. Asunnoista jokainen soveltuu todella hyvin aktiiviisen lapsiperheen arkeen ja ihastuttaa ominaispiirteillään.

Meteoritien kuusi mustaa rakennusta sijaitsee kivenheiton päässä Rymättyläntien liikenneympyrästä, ollen siitä huolimatta tontti on hyvin suojaisa, sen rajautuessa kauniisen metsään. Luonnonmaan aluetta on kehitetty viime vuosina paljon, sillä lähes Meteoriitin naapurustossa järjestettiin asuntomessut vuonna 2022. Kehitystoimet eivät kuitenkaan palvelleet vain messuja, vaan ne loivat pitkäaikaisia parannuksia, jotka hyödyttävät alueen asukkaita ja vierailijoita pitkälle tulevaisuuteen asti. Näin ollen alueella on nyt loistavat puitteet sinunkin perheellesi.
Meteoriitti koostuu kuudesta paritaloasunnosta sekä kolmesta erillistalosta. Yhteensä se käsittää yhdeksän asuntoa. Kukin näistä palvelee niin eläkepäivistä nauttivaa golffaria, kesäksi merille suuntavaa purjehtijaa kuin aktiivista lapsiperhettäkin. Arjessa kodin toiminnot joutuvat todelliseen testiin, ja näitä asuntoja suunnitellessa on otettu huomioon paljon arjen askareita helpottavia asioita.
Jotta uusi kotisi olisi juuri sinun näköisesi, sinulla on mahdollisuus valita pintamateriaalit kolmesta valmiiksi kuratoidusta sisustusteemasta, ja me rakennuttajana teemme visiostasi totta.


Asuntojen hyvät puolet eivät suinkaan rajoitu pelkästään sisätiloihin, vaan jatkuvat aina ulos asti. Kahden tason asunnoissa päästään nauttimaan ulkoneliöistä omalla osakaspihalla, alakerran katetulla terassille sekä yläkerran parvekkeella. Tilavat katetut terassit on valaistu LED-valoin, jolloin ulkoilmasta voi nauttia aina hämäriin syysiltoihin asti. Asuntoihin kuuluvat osakaspihat ovat osakkaan omassa käytössä ja hallinnassa.
Lämmitysmuotona toimii ekologinen ja energiatehokas maalämpö yhdistettynä vesikiertoiseen lattialämmitykseen. Kaikkiin asuntoihin kuuluu asuinneliöiden lisäksi lämpimät varastot, joissa on hyvin tilaa muun muassa harrastevälineille.
Meteoritieltä pääsee kulkemaan julkisillakin kulkuneuvoilla, mutta oma auto helpottaa arkea. Jokaisen asunnon yhteydestä löytyy kaksi autopaikkaa, joista toinen on katoksen alla ja toinen pihapaikka. Katospaikassa on valmiina varaus myös sähköautonlataukselle.
PARITALOT (parittomat asunnot)
106,5 m2 + 6,5 m2 varasto | 4h + k + 2 x kph + s
Paritalojen asunnot ovat neliöiltään identtisiä, mutta asuntojen ominaisuuksista löytyy eroja. Paritalon oikean puoleisissa asunnoissa (parittomat) on panostettu tilavaan keittiöön ja ruokailutilaan. Molempien asuntojen vakiovarusteluun kuuluu viilennys sekä keittiön kivitasot.
Kaikki lähtee siitä, että ajoneuvot saa pysäköityä aivan etuoven eteen, josta kantamukset on helppo kantaa omille paikoilleen. Kullekin asunnolle on varattu oma katos- ja pihapaikka. Muutostyönä katoksen yhteyteen on mahdollista saada myös sähköauton latauspiste, jolle löytyy varaus valmiina. Katokselta kauppakassit saa kannettua sisälle vaivattomasti, ilman isompaa ponnistelua.
Meteoriitin paritalojen asunnot ovat sisääntulokerroksen osalta peilikuvia toisistaan. Koska perheitä ja tarpeita on erilaisia, yläkerran osalta pohjaratkaisut eroavat toistaan keittiön ja olohuoneen osalta.
Sisääntulokerroksesta löytyy avaran eteisaulan lisäksi kaikki asunnon kolme makuuhuonetta sekä yhdistetty kylpyhuone/kodinhoitohuone. Päivän ulkoilujen jälkeen tämä on loistava tila pestä koiran kuraiset tassut ja riisua ulkovaatteet. Lämpimään ulkovarastoon on helppo jättää likaisimmat vaatteet tai harrastevälineet kuivumaan. Lapsiperheelle löytyy oivaa säilytystilaa myös portaan alta sijaitsevasta pienestä varastosta esimerkiksi rattaille.
Kaksi makuuhuoneista sijoittuu takapihan puolelle ja näistä molemmista on käynti takaterassille, joka kiertää taloa kahdelta sivulta. Pienin makuuhuoneista sijoittuu etupihan puolelle ja se soveltuu loistavasti myös vieras- tai työhuoneeksi. Kaikissa makuuhuoneissa on huomioitu säilytystila mutta tässä huoneessa komeroiden viereen on integroitu lisäksi käytännöllinen työpiste.
U:n mallinen portaikko kaartaa yläkertaan, jossa portaikon lasikaiteet tuovat tilaan avaruutta ja läpinäkyvyyttä. Asunnoissa A1, B3 ja C5 portaikon viereen sijoittuu tilava keittiö saarekkeineen ja integroituine kodinkoneineen. Näin keittiö sulautuu loistavasti osaksi oleskelutiloja ja mahdollistaa seurustelun kokkailun lomassa. Edellämainittujen asuntojen keittiöistä löytyy vakiovarusteluna myös tyylikäs tasotuuletin, joka löytyykin monen asunnon ostajan toivelistalta. Kiireisemmät aamu- ja välipalat nautitaan kätevästi saarekkeen ääressä ja koko perheen illalliset suuren, jopa kahdeksan hengen ruokapöydän ääressä.
Paras paikka ruokailulle löytyy tilavalta parvekkeelta, jonne on käynti sekä olohuoneesta että keittiöstä. Osa parvekkeesta on katettu ja osa avointa tilaa. Seinänaapurin välissä on korkea seinäke näköesteenä ja se tarjoaakin loistavan paikan esimerkiksi kesäkeittiölle. Parveke onkin yksi asunnon parhaista paikoista, sillä se soveltuu myös löylyjen välissä vilvoitteluun. Saunasta parvekkeelle kuljettaessa keittiökin osuu sopivasti matkan varrelle, josta voi napata mukaan raikkaan saunajuoman.
Kylpyhuone ja sauna muodostavat kauniin kokonaisuuden upeine laattoineen ja lasiseinineen. Ikkunoitakin on poikkeuksellisesti kahteen suuntaan, jolloin kylpyhuoneeseenkin saadaan mukavasti luonnonvaloa.
Asuntotekniikalle ja harrastevälineille on varattu tilaa lämpimästä varastosta. Varaston sijoittuessa kodinhoitohuoneen viereen, se on aina helposti ulottuvilla, vaikka tilaan kuljetaankin ulkokautta.
PARITALOT (parilliset asunnot)
106,5 m2 + 6,5 m2 varasto | 4h + k + 2 x kph + s
Paritalojen asunnot ovat neliöiltään identtisiä, mutta asuntojen ominaisuuksista löytyy eroja. Paritalon vasemman puoleisissa asunnoissa (parilliset) on panostettu avariin ja tunnelmallisiin oleskelutiloihin takkatulen loimussa. Molempien asuntojen vakiovarusteluun kuuluu viilennys sekä keittiön kivitasot.
Kaikki lähtee siitä, että ajoneuvot saa pysäköityä aivan etuoven eteen, josta kantamukset on helppo kantaa omille paikoilleen. Kullekin asunnolle on varattu oma katos- ja pihapaikka. Muutostyönä katoksen yhteyteen on mahdollista saada myös sähköauton latauspiste, jolle löytyy varaus valmiina. Katokselta kauppakassit saa kannettua sisälle vaivattomasti, ilman isompaa ponnistelua.
Meteoriitin paritalojen asunnot ovat sisääntulokerroksen osalta peilikuvia toisistaan. Koska perheitä ja tarpeita on erilaisia, yläkerran osalta pohjaratkaisut eroavat toistaan keittiön ja olohuoneen osalta.
Sisääntulokerroksesta löytyy avaran eteisaulan lisäksi kaikki asunnon kolme makuuhuonetta sekä yhdistetty kylpyhuone/kodinhoitohuone. Päivän ulkoilujen jälkeen tämä on loistava tila pestä koiran kuraiset tassut ja riisua ulkovaatteet. Lämpimään ulkovarastoon on helppo jättää likaisimmat vaatteet tai harrastevälineet kuivumaan. Lapsiperheelle löytyy oivaa säilytystilaa myös portaan alta sijaitsevasta pienestä varastosta esimerkiksi rattaille.
Kaksi makuuhuoneista sijoittuu takapihan puolelle ja näistä molemmista on käynti takaterassille, joka kiertää taloa kahdelta sivulta. Pienin makuuhuoneista sijoittuu etupihan puolelle ja se soveltuu loistavasti myös vieras- tai työhuoneeksi. Kaikissa makuuhuoneissa on huomioitu säilytystila mutta tässä huoneessa komeroiden viereen on integroitu lisäksi käytännöllinen työpiste.
U:n mallinen portaikko kaartaa yläkertaan, jossa portaikon lasikaiteet tuovat tilaan avaruutta ja läpinäkyvyyttä. Asunnoissa A2, B4, C6 on panostettu yläkerran oleskelutiloihin, jotka ovat ruhtinaallisen kokoiset. Tilaan mahtuu loistavasti koko perheen mentävä sohva tai vaikka kaksi. Huoneen katseenkiinnittäjä löytyy kuitenkin olohuoneen kulmasta, ja se on kaunis kaminatakka. Keittiö ja sen toiminnot sen sijaan sijoittuvat yhdelle seinälle (uuni ja liesi päällekkäin). Keittiön sylissä on paikka kuuden hengen ruokapöydälle.
Paras paikka ruokailulle löytyy tilavalta parvekkeelta, jonne on käynti sekä olohuoneesta että keittiöstä. Osa parvekkeesta on katettu ja osa avointa tilaa. Seinänaapurin välissä on korkea seinäke näköesteenä ja se tarjoaakin loistavan paikan esimerkiksi kesäkeittiölle. Parveke onkin yksi asunnon parhaista paikoista, sillä se soveltuu myös löylyjen välissä vilvoitteluun. Saunasta parvekkeelle kuljettaessa keittiökin osuu sopivasti matkan varrelle, josta voi napata mukaan raikkaan saunajuoman.
Kylpyhuone ja sauna muodostavat kauniin kokonaisuuden upeine laattoineen ja lasiseinineen. Ikkunoitakin on poikkeuksellisesti kahteen suuntaan, jolloin kylpyhuoneeseenkin saadaan mukavasti luonnonvaloa.
Asuntotekniikalle ja harrastevälineille on varattu tilaa lämpimästä varastosta. Varaston sijoittuessa kodinhoitohuoneen viereen, se on aina helposti ulottuvilla, vaikka tilaan kuljetaankin ulkokautta.
ERILLISTALOT
118 m2 + 3 m2 varasto | 4-5 h + k + 2 x kph + s + khh
Meteoriitin erillistalot sijoittuvat loistavalle paikalle, metsän reunaan. Pohjaratkaisussa on makuuhuoneiden osalta muuntojoustavuutta, joten se palvelee sekä suurempaa että pienempääkin perhettä.
Paritalojen tavoin autot saa parkkiin aivan etuoven eteen. Kullekin talolle on varattu yksi katospaikka ja yksi pihapaikka. Muutostyönä autokatos on mahdollista varustella myös sähköauton latauspisteellä. Autokatokselta keittiöön on lyhyt matka, joka ilahduttaa eritoten sillon, kun käsissä on paljon kantamuksia.
Asunto avautuu kauniisti heti ulko-ovelta ja vastassa tervehtii kaunis metsämaisema. Eteisen vasemmalle puolelle sijoittuu tilava kodinhoitohuone, jonne on käynti myös pihalta. Tämä tila tuo sujuvuutta arkeen, kun lapset, rattaat ja koirat voidaan ottaa sisään tätä kautta. Näin eteinen säilyy siistimpänä, kun märät vaatteet voidaan jättää suoraan pyykkiin tai siististi peililiukuovien taakse kuivumaan.
Eteisen oikealle puolelle sijoittuu kylpyhuone ja sauna, joka on kaunis kokonaisuus upeine tehostelaattoinen ja lasiseinineen. Luonnonvaloakin tilaan tulee saunan ikkunan kautta.
Keittiö sijoittuu pohjaratkaisun keskiöön. Kauniine saarekkeineen ja integroituine kodinkoneineen se sulautuu loistavasti osaksi oleskelutiloja, mikä mahdollistaa seurustelun kokkailun lomassa. Erillistalojen keittiöistä löytyy vakiovarusteluna tyylikäs tasotuuletin, joka löytyy monen asunnon ostajan toivelistalta. Meteoriitin keittiöissä myös kivitasot kuuluvat vakiovarustukseen. Ruokapöydän paikka sijoittuu valoisaan kulmaan, josta avautuu ikkunat kahteen suuntaan. Lisäksi keittiön välitilan ikkuna tuo valoa keittiöaskareisiin niin pitkälle seinustalle kuin saarekkeen ääreenkin.
Olohuone on mahdollista sisustaa joko koko perheen oleskelutilaksi televisoineen tai juhlallisemmaksi edustusolohuoneeksi, sillä yksi yläkerran huoneista on mahdollista muuttaa arkiolohuoneeksi. Alakerran oleskelutilat jatkuvat juhlallisesti ulos asti katetun terassin muodossa. Metsän ollessa ihan vieressä, luonto on todella vahvasti läsnä. Erillistaloissa terassi kiertää alemman kerroksen kahdelta sivulta ja yläkerrassa päästään nauttimaan metsäisistä maisemista tilavalla katetulla parvekkeella.
Kaikki makuuhuoneet sijoittuvat yläkertaan, ja riippuen tarpeesta makuuhuoneita on kolme tai neljä. Metsän puoleisesti huoneista on käynti katetulle parvekkeelle. Jokaisessa makuuhuoneessa on huomioitu myös vaatesäilytyksen tarve. Aamu- ja iltatoimia ajatellen yläkerrasta löytyy kodin toinen suihkulla varusteltu kylpyhuone.
Harrastevälineille sekä mm. sesonkivaatteille löytyy säilytystilaa erillisestä irtainvarastosta, joka sijoittuu yhtiön yhteiseen talousrakennukseen.